Week 4 - Viimeinen viikko

Viimeinen viikko Kyproksella alkoi hyvillä mielin ja kotiin lähtöä innolla odottaen. Töissä pesimme toistemme ja asiakkaiden hiuksia ja harjoittelimme jälleen kampauksia.



Työpaikallamme työskentelee kolme parturi-kampaajaa, kaksi kassatyöntekijää ja viisi kynsiteknikkoa. Parturi-kampaajien työskentely on suurimmaksi osaksi samanlaista työskentelyä kuin Suomessa muutamia seikkoja lukuunottamatta: Asiakkaiden hiukset pestään vähintään kaksi kertaa shampoolla ja työntekijät viimeistelevät hiukset yleensä pyöröharjalla föönaten suoraksi ja käyttävät harvoin rautoja.

Tiistai meillä oli vapaa, sillä kampaamo oli kiinni Vapun takia. Illalla kävimme juhlistamassa Vappua läheisessä baarissa. Loppuviikosta siivosimme liikkeen kampaamo puolen lattiasta kattoon työvälineitä myöten. Kävimme myös kaupassa ostamassa tarvikkeita liikkeeseen. Viimeisenä työpäivänä torstaina veimme työkavereillemme makeaa naposteltavaa kiitokseksi työssäoppimisesta.

Torstai-iltana kävimme kosmetologiopiskelijoiden kanssa syömässä ja viettämässä iltaa. 




Perjantaina otimme aurinkoa altaalla ja kävimme Tastyssä syömässä ja kirjoittamassa viimeiset blogipäivitykset.

Lauantaina lentomme lähtee kohti Suomea klo 21.15 ja on perillä klo 01.20.


- Linnea ja Ella




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fiiliksiä matkasta

Week 1 - Tutustuminen